keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Esittäydyn

Heips!

Olen aloitteleva bloggari tampereen kupeesta. Ikää minulla on inasen vaille neljäkymmentä.
 Kotona häärii itseni lisäksi mieheni ja nappisimmuinen tyttäremme.

 Olemme muuttaneet nykyiseen asuntoomme reilu vuosi sitten ja ihastuin täydellisesti tilaa vallitsevaan mustavalkoisuuteen. Sisustuksestamme ei oikeastaan juuri muita värejä löydykään, paitsi prinsessamme huoneesta. Pinkkiähän siellä valkoisen lisäksi on.

 Lähestyvä seuraava pyöreä ikä on saanut minussa aikaan pientä kriiseilyä.. Olen muutaman vuoden sisällä hömpsähtänyt niin käsilaukkuihin, korkokenkiin kuin huiveihinkin. Näistä kahta jälkimmäistä en osaa edes käyttää, mutta ihania ovat silti.

Kotimme sisustus on minimalistista, mutta kaikkea muuta "pientä extraa" olen alkanut hamstraamaan..
Omistan kasapäin huulikiiltoja ja punia, päätän niitäkin oppia käyttämään. Siellä laatikossa ne kuitenkin aina lojuvat odotellen seuraavaa inspiraatiota. Lilaa on tullut luomeen laitettua, mutta siinäkin olen melko onneton.. Kauneudenhoito ja kosmetiikka kiinnostavat silti nykyään paljon enemmän kuin silloin nuorena.

Yritän pitää kunnostani huolta lenkkeilemällä, silloin puhelimeni kuulokkeista pauhaavat esim. mehukkaimmat ysärijyystöt...;)
Ikuinen laihduttajakin olen ja harmittelen etten silloin nuoruudessanikaan ollut koskaan tyytyväinen silloiseen näkymään... naisten perisynti.

Blogini tulee käsittelemään sisustusta, elämän pirskahduksia, niitä käsveskoja ja kaikkea kaunista elämän varrelta.

Lämpimästi tervetuloa sivuilleni

2 kommenttia:

  1. Aloita pienemmistä ja kapeammista huiveista ja kohta huomaatkin kääriytyväsi jo shaaleihin ;)
    Käsilaukut ovat ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shaali se näin syksyllä tosiaan olla pitää!��Olisikohan Balmuirilla joku ihana maanläheinen väri...��

      Poista